Ihminen on ikäänkuin saari joka kelluu ympäristössään. Väistämättä hän on osa ympäristöä, mutta silti monella tapaa oma yksityinen yksikkönsä. Maailmassa oleminen on tätä heijastelua, itsestä ulkomaailmaan, ulkomaailmasta itseen. Oman hologrammiolemuksen heijaste on välitön peilikuva "meressä" ympärillämme. Tämä itseyden ja kaikkeuden olemus, sekä myös niiden olemuspuolien väliset ristiriidat hiovat sisäistä timanttiamme elämän edetessä. Sielumme kasvaa tämän heijastelun tuomista kokemuksista.
Ajattelin tänä aamuna omaa elämääni ja omia ihmissuhteitani. Olen ollut kovassa kontrollissa ennen ja väistämättä kontrolloinut myös ihmissuhteitani, yleensä olen pitänyt niissä hyvän määrän etäisyyttä, sillä en ole uskaltanut tehdä kivuliasta matkaa itsessäni, oman aidon olemukseni juurille. Tästä välittömänä seurauksena on ollut etäisyys ihmissuhteissani. Tämä etäisyys on kyllä tietyllä tapaa ollut aina lähimmissä ihmiskontakteissani, ja olen siihen melkein tottunutkin.
Tässä asiassa olen havainnut että ainoastaan itseheijastelun tarkastelu voi antaa avaimia siihen, miksi valitsemme tietynlaisen projektion ympäristön. Olen itse halunnut voimakkaasti olla vapaa ja välttänyt tiettyihin asioihin sitoutumista viimeiseen asti. Tämä on karsinut elämästäni myös tiettyä pitkäjännitteisyyttä, enkä vieläkään osaa katsoa kauas tulevaisuuteen, toisaalta, en tiedä miksi pitäisikään. Olen varmaan ajatellut että elämässä selviää vähemmillä pettymyksillä, jos ei sido itseään valmiiseen kuvaan tulevaisuudesta, vaan antaa tämän hetken, hengen savenvalajan tehdä työtään minussa, veistoksen lopputulos on nähtävissä vasta kun se on valmis.
Olen pyrkinyt myös maailman suhteen ymmärrykseen ja lintuperspektiiviin. Minun on yleensä helppo nähdä ihmisten sisään ja nähdä syyt heidän persoonallisuutensa lukkoihin ja vajaavaisuuksiin. Tämän kautta olen pyrkinyt kehittämään myötätuntoa maailmaa kohtaan. Ja etenkin viimeaikoina olen opetellut sitä, etten vaatisi liikaa keneltäkään ja ymmärtäisin että jokainen antaa ja on läsnäoleva oman kykynsä mukaan. Meillä jokaisella on rajoitteita, eikä kukaan ole täydellinen. Tämä on suuri asia, jotta voi löytää hyväksynnän ihan jokaista ihmistä ja olosuhdetta kohtaan. Muiden vajaavaisuuden ymmärtämisessä on avaimena oman vajaavaisuutensa ymmärrys. Ja myös ymmärrys siitä että eri ihmiset elämässämme voivat antaa vahvasti meille eri asioita. Ei ole yhtä ainoaa ihmistä tai tilannetta tai työtä, joka tyydyttäisi kaikki tarpeemme. Siksi on moninaisuus. Ja se on kauneus.
"Anna itsestäsi kuin meri" sanottiin eräässä elokuvassa, ja se oli mielestäni kauniisti sanottu. Täten henki antaa meille kaiken tarvitsemamme, jos kykenemme ottamaan vastaan. Ja siinä hetkessä katoavat vaatimukset, rajat ja rajallisuus, kaikkea on tarpeeksi. Meri saaren ympärillä on tyyntynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti