Rakkauden transformoiva voima

Elämä on tie kohti vapautta ja korkeampaa ymmärrystä. Rakkaus on avain matkalla. Voisi sanoa rakkauden määrän lisääntyvän, kun tietoisuus kasvaa ja ymmärrys laajenee. Rakkaus joka on silloin kaikkea, kaikkeutta syleilevä voima. Voima jolla on kyky nähdä syvemmälle, sielun ja hengen taajuuteen. Teen itse vahvasti työtä tällä polulla juuri nyt, ja tiedostan voimakkaasti että olen purkamassa omia rakkaudettomuuden kohtiani, itsessäni. Kyvyttömyyttäni rakastaa itseäni, joka on kulkenut useammassa sukupolvessa ennen minua.

Meditaatio auttaa tässä työssä, tietoinen läsnäolo auttaa myös. Mikään muu ei oikein autakaan, ei ainakaan pakoitettu tekeminen, jolla olen aiemmin koettanut väistellä tätä projektia, jossa olen nyt.

Maailma reagoi välittömästi avoimeen rakkauteen ja sen ilmentämiseen. Hologrammi vaihtaa muotoaan, ja harhan verho väistyy hetkittäin uusien, pienien mutta tiedostamattomien asioiden yltä. Tie ja polku kohti omaa voimaa on ikäänkuin itsensä rakkaudellistamista hengen tavoin.

Inhimillinen itse sekoittaa usein inhimillisen, romanttisen rakkauden ja universaalin, kaikkea syleilevän rakkauden. Toki tarvitsemme molempia, mutta vain toinen edustaa sielun ja hengen vapautta. Pyrin pitämään tämän mielessäni. Eräs ystävä mainitsikin universaalin, kaikkeutta syleilevän ja kaiken hyväksyvän rakkauden kovin kylmäksi, ja tavallaan se sitä onkin. Siinä ei ole inhimillistä tunnetta, ainoastaan läsnäolo, tässä ja nyt. Joogan polkuni on vienyt minut vahvasti kosketuksiin tämän rakkauden kanssa, ja toisaalta ongelmaan siitä, että vain sitä tavoitellen, elämän voi siirtää helposti himalajalla mietiskelevän erakkomunkin elämäksi. Maailmasta luopujan. Joka on ylittänyt harhan verhon täydellisesti, ymmärtää, että tästä maailmasta, mayasta, ei tarvitse haluta mitään.

Toisaalta olemme täällä ihmisinä, etsimässä ja oppimassa ja saamassa kokemuksia, joiden kautta kehitymme. Inhimillinen rakkaus, ja sen osapuolet ovat osa oppiläksyä. On silti hyvä olla erottelukykyä oppiläksyn ja universaalin tietoisuuden välillä.

Rakkaus muuttaa sielua, se notkistaa henkeä ja kehoa. Rakkaudellisella kosketuksella on ihmeenomainen voima. Koen, että todellinen rakkaus on myös sitä, että ego astuu takanäyttämölle. Todellisen rakkauden antaminen on kuin ikuinen virta, jonka päämääränä on jumala/korkeampi tietoisuus joka sallitaan ja on toiveena antaa kaikille ja kaikelle yhtäaikaa. Todellisen rakkauden syleily ei aseta vaatimuksia, vaan se antaa itsestään. Antaa kuten luonto.

Kumppanini sanoi että puussa on arvokkuutta, se seisoo tyynenä jokaikisessä säässä, antaen itsestään, täyttäen tehtävänsä valittamatta. Luonto, jumalallisen veistostarhana on mielestäni upein esimerkki aidon rakkauden manifestaatiosta. Suuri opettaja, jota tarkkailemalla hiemankin syvempää, aidon kosmisen rakkauden muodot paljastuvat. Tämä kaikki äitimaan rakkaudesta, isä taivaan rakkaudesta syntynyt ja synnytetty.