Facebookissa oli ystävän linkki joka kertoi siitä, että maailmantalous on nyt sveitsiläistutkimuksen mukaan suuryritysten hallinnassa. Juuri niin kuin antropologian professori puhui Jyväskylässä 11 vuotta sitten. Juuri niin. Ja kaikki tietävätkin oikeastaan asian olevan niin. Mitä yritys, multikansallinen sellainen ajaa asianaan? Egoistista rahankeruupolitiikkaa. Raha on pyhä valtajärjestelmämme, joka varmistaa sen, että elämästään nauttivat ainoastaan ne, kenellä on ns. pätäkkää. Tämä asia on kuohuttanut vertani jo useampia vuosia. Ja tätähän asiaa harvemmin näkee, jos kuuluu siihen pyhään ja etuoikeutettuun ryhmään, kenellä sitä pätäkkää on.
Olen ihaillut Äiti Amman hyväntekeväisyysorganisaatiota ja vastaavia. Rikkaiden rahat kanavoidaan köyhemmille tasapainottamaan kaikkien yhteisiä globaaleja elinolosuhteita. Mielestäni täten toimittaessa asiat menevät oikein. Itse en voi täysin nauttia vauraudesta, jos en tiedä, että sitä jaetaan muillekkin. En nauti ajatuksesta yksityiskonekruisailuista ja kalliista luksusmatkoista, jos kuitenkin tiedän, että se vauraus jaettuna globaalin oikeudenmukaisuuden mukaan tarkoittaisi montaa riisilautasta aliravituille.
Veljet ja siskot näkevät nälkää eivätkä pääse lääkärille, kun veljet ja siskot elävät kulutusjuhlan illuusiota. Mutta nämä veljet ja siskot eivät ilmeisesti ole keskenään veljiä ja siskoja.
Tässä maailmassa kasvaessa törmää väistämättä ihmisen itsekkyyteen, ja tottahan toki, sitä on minussakin. Minulla se ilmenee oman tilan ja rauhan tarpeena, kun en toisaalta jaksa enää kauhean hektistä elämää. Mutta voisinko tehdä tämän valinnan Manilan slummissa? Tuskimpa vain.
Minulla on sen sijaan paljon enemmän vapautta, koska elän materiaalisesti vauraassa maassa. Vaikka inhimillinen lämpö onkin sitten eloonjäämiskamppailun puuttuessa miinukselle jäävä ostatekijä suomalaisessa kasvuympäristössä, jossa on mielestäni paljon juuri tuota itsekkyyttä. Se ilmenee mm. perheiden sisäisenä disintegreettinä, separaationa. Se ilmenee siinä tosiasiassa että kaikki ovat niin itsenäisiä ja haluavat toteuttaa elämäänsä omien tarpeidensa ja toiveidensa mukaan, vaikka globaali oikeudenmukaisuus vähän kärsisikin.
Me olemme sokeita kulutuksellemme, sokeita tarpeidemme huikealle määrälle ja kustannuksille. Täysin sokeita tostemme tarpeille ja perustarpeille. Läsnäolo ja rakkaus on myyty pilkkahintaan kapitalismin edessä. Ja markkinakoneisto hymyilee pilkallisesti kun kasvottomat ylikansalliset yhtiöt hierovat näkymättömiä kouriaan. Ihmisyys on myyty rahalle. Voiko rahalla ostaa ihmisyyttä?