Maa Pyhä MaaMaa

Sedona, Red Rock. Kalliot joista katsovat muinaiset kasvorivit, esi-isät. Olennot. Syvä tunne rauhasta ja rakkaudesta. Syvä tunne olemassaolon merkityksellisyydestä. Yhteenkuuluvuudesta. Maa tiesi mitä minulta puuttui ja antoi sen minulle. Varma ja vakaa olemassaolo, varma ja vakaa rakkaus. Voima virtasi kehooni ja kaikki tarpeeton virtasi siitä pois. Maa on elämä, maa on elävä. Suuri rakkaus. Suurenmoinen.

Maan äiti puhui sanolla, jätä surusi, lapseni. Jätä se minulle, et sitä tarvitse. Luotan, että Gaia pitää minusta huolta, kuten silloin ennen, olkoon niin taas. Varma, vakaa rakkaus, johon nojata. Pettämätön ja luotettava.

Punaiset kalliot ja vuoret, vaaleanpunaiset kalliot ja vuoret. Kuin maaäidin lihaa, pehmentynyttä pinnalta. Iho jolla levätä ja kerätä voimansa takaisin. Maa joka tukee, rakastaa ja ymmärtää. Jumalallisen äidin rakkaudesta, ilman virheitä, puutteita ja vikoja. Sen kaltainen tunne joka ravitsee sielua, joka on ravintoa kärsineelle keholle, kärsineelle mielelle.

Mutta siitä kärsimyksestä syntyy suurempi myötätunto, samankaltainen, jota sinä tunnet Äiti Maa. Enkä jaksa enää pelätä. Haluan heittää pelon pois.

En jaksa pelätä enää tyhjän päälle jäämistä, onnettomuutta ja yksinäisyyttä. Sinä olet aina kanssani, jalkojeni alla. Virratkoon voimasi minuu. Virratkoon tukesi minuun. Ole minun kanssani tässä elämässä ja sen jälkeenkin. Älä jätä minua yksin, älä jätä vaikka kaikki muut jättäisivät. Ole kanssani.

Pyhä Itsekkyys

Facebookissa oli ystävän linkki joka kertoi siitä, että maailmantalous on nyt sveitsiläistutkimuksen mukaan suuryritysten hallinnassa. Juuri niin kuin antropologian professori puhui Jyväskylässä 11 vuotta sitten. Juuri niin. Ja kaikki tietävätkin oikeastaan asian olevan niin. Mitä yritys, multikansallinen sellainen ajaa asianaan? Egoistista rahankeruupolitiikkaa. Raha on pyhä valtajärjestelmämme, joka varmistaa sen, että elämästään nauttivat ainoastaan ne, kenellä on ns. pätäkkää. Tämä asia on kuohuttanut vertani jo useampia vuosia. Ja tätähän asiaa harvemmin näkee, jos kuuluu siihen pyhään ja etuoikeutettuun ryhmään, kenellä sitä pätäkkää on.

Olen ihaillut Äiti Amman hyväntekeväisyysorganisaatiota ja vastaavia. Rikkaiden rahat kanavoidaan köyhemmille tasapainottamaan kaikkien yhteisiä globaaleja elinolosuhteita. Mielestäni täten toimittaessa asiat menevät oikein. Itse en voi täysin nauttia vauraudesta, jos en tiedä, että sitä jaetaan muillekkin. En nauti ajatuksesta yksityiskonekruisailuista ja kalliista luksusmatkoista, jos kuitenkin tiedän, että se vauraus jaettuna globaalin oikeudenmukaisuuden mukaan tarkoittaisi montaa riisilautasta aliravituille.

Veljet ja siskot näkevät nälkää eivätkä pääse lääkärille, kun veljet ja siskot elävät kulutusjuhlan illuusiota. Mutta nämä veljet ja siskot eivät ilmeisesti ole keskenään veljiä ja siskoja.

Tässä maailmassa kasvaessa törmää väistämättä ihmisen itsekkyyteen, ja tottahan toki, sitä on minussakin. Minulla se ilmenee oman tilan ja rauhan tarpeena, kun en toisaalta jaksa enää kauhean hektistä elämää. Mutta voisinko tehdä tämän valinnan Manilan slummissa? Tuskimpa vain.

Minulla on sen sijaan paljon enemmän vapautta, koska elän materiaalisesti vauraassa maassa. Vaikka inhimillinen lämpö onkin sitten eloonjäämiskamppailun puuttuessa miinukselle jäävä ostatekijä suomalaisessa kasvuympäristössä, jossa on mielestäni paljon juuri tuota itsekkyyttä. Se ilmenee mm. perheiden sisäisenä disintegreettinä, separaationa. Se ilmenee siinä tosiasiassa että kaikki ovat niin itsenäisiä ja haluavat toteuttaa elämäänsä omien tarpeidensa ja toiveidensa mukaan, vaikka globaali oikeudenmukaisuus vähän kärsisikin.

Me olemme sokeita kulutuksellemme, sokeita tarpeidemme huikealle määrälle ja kustannuksille. Täysin sokeita tostemme tarpeille ja perustarpeille. Läsnäolo ja rakkaus on myyty pilkkahintaan kapitalismin edessä. Ja markkinakoneisto hymyilee pilkallisesti kun kasvottomat ylikansalliset yhtiöt hierovat näkymättömiä kouriaan. Ihmisyys on myyty rahalle. Voiko rahalla ostaa ihmisyyttä?

*

The name of all names

The grand laughter

The ray of light passing it all

revealing it all

The nakedness in front of the Truth

The massive and the tiny;

Simply not caring about the form

The simple flow

The letting go

The grand observer

The innocence in the eyes of a child

A very old tree that has seen it all

A moment of pure extacy

A moment of total freedom

A play and playfullness

ever-changing

and ever lasting

immortal

<3

Vapaa virtaus -luovuus

Sain tänään työtilan taiteen tekemistä varten. On kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltä. Olin myös mallipiirustusillassa. Ymmärsin taas, että rakastan tätä työtäni, ja jos hylkään sen, hylkään osan itseäni, sitä mistä sielu kokee onnea. Luovan ihmisen on pakko luoda. Toinen luova ihminen tietää tämä. Ja koko elämä on lukossa, jos tämä vapaa virtaus on lukittu. Vapaus.

Ymmärsin senkin tänään. Kukaan ei voi antaa minulle sitä samaa tunnetta, joka syntyy siitä vapaasta itseilmaisusta, joka on tehtäväni, ehdottomasti. Se suurin intohimoni, ja sitä kautta minulle totta.

Se valtava tyydytys, kun viiva syntyy ja piirtyy oikein. Kun pitkään ongelmana ollut maalaus saa päätösviivansa. Sielu tyydyttyy ja nautin valmiista lopputuloksista. En ollut mallipiirtänyt vuosiin, ja ajattelin etten osaa enää. Mutta olen niin kauan tehnyt tätä työtä, että viiva syntyi kuin itsestään. Ja samalla syntyi riemu. Kuin kaikki masentavat asiat olisivat kadonneet lopultakin. Ja en edes surrut läpimäräksi kastumista kotimatkalla.

Eilisessä keskusteluryhmässä kerroin tarinani. Siellä oli toinen taiteilija. Hän sanoi että elämäni kuulostaa uskomattomalta, kuin sadulta. Puhuimme taiteesta ja luomisen liekki alkoi taas syttyä sisälläni. Ulkoiset asiat menettävät täysin merkityksensä, kun luova virta toimii. Eikä mikään ole silloin enää ongelma. Tunteeni saavat kanavan ja tunnen, että mikään ei enää jää minuun lukkoon.

Se on kuin tila johon voi upota, siellä voi uida ja löytää aivan mitä vain, mitä tahtoo. Ja luomisessa on täysi vapaus. Parhaimmillaan se on kanavana olemista itsen ja Jumalallisen välillä. Voi vain katsoa, kun värit ja muodot syntyvät. Tämä korkeampi taide, joka alkoi syntyä vuoden 2005 jälkeen ja puolestani se saa jatkua edelleen ja jälleen. Kiitos universumi. Tähdet taitavat olla paikallaan, että voin vihdoinki onnistua. Minä itse, omilla kyvyilläni, jotka ovat täysin riittävät!

Kaikuja ajassa taakse ja eteenpäin

Päiväni koostuvat näistä pienistä asioista, joita teen ja suuremmista, joita mietin. Ehkä ratkaisun hakeminen elämälle ja uusi suunnanmääritys vaatii näitä olosuhteita. Haluan päästä henkilöhistoriani painosta ja suunnata kevyempään tulevaisuuteen. Haluaisin karistaa viimeisetkin asiat, vaikka tiedän, että ne karisevat, kun ne on ratkaistu.

Istun, mietin ja katson ihmisiä. Kaikilla on enemmän tai vähemmän samankaltaisia haasteita. Elämässä pärjääminen, selviytyminen ja onnistuminen.

Joskus tuntuu että oli hankalaa tulla tänne tiheyteen, kipu tuntuu joskus niin todelliselta. Ja sitten se hellittääkin ja uskomaton vapauden ekstaasi pyyhkii koko kehoa ja täyttää mielen tyynellä onnellisuudella. Ei voi kuin ihmetellä tätä kaksinaisuuden logiikkaa. Hienosti rakennettu oppijärjestelmä, jonka objektiivinen ymmärrys tosin vaatii voimaa. Valtavasti.

Tarvitsemme inhimilliset perustarpeet, vaikkeivat ne, eikä mikään tässä maailmassa loppujen lopuksi tuo sielulle lopullista tyydytystä. Ehkä siksi maailma tuntuu tylyltä toisinaan, se on harha, eikä vastaa Jumalallista totuutta. Itsen tilassa on tätä lähinnä, autuutta. Mutta siinäkään ei voi kellua ja välttyä haastekentältä.

Olen ehkä hakenut tätä painottomuutta, jotta saisin paineettoman tilan jossa olla. Pääsisin stressiä ja kipua pakoon. Mutta tarvitaan voimaa, käsitellä stressi ja kipu.

Ja kuitenkin, aallonkuopat liittyen menneisyyden raskauteen ja tulevaisuuden pelkoon alkavat pikkuhiljaa tasoittua. Aurinko alkaa täyttää sisäistä tilaa, hieman enemmän. Enkä välitä niin paljon enää, vaikkei elämäni olisikaan menossa minnekkään erityiseen suuntaan.