Maan äiti puhui sanolla, jätä surusi, lapseni. Jätä se minulle, et sitä tarvitse. Luotan, että Gaia pitää minusta huolta, kuten silloin ennen, olkoon niin taas. Varma, vakaa rakkaus, johon nojata. Pettämätön ja luotettava.
Punaiset kalliot ja vuoret, vaaleanpunaiset kalliot ja vuoret. Kuin maaäidin lihaa, pehmentynyttä pinnalta. Iho jolla levätä ja kerätä voimansa takaisin. Maa joka tukee, rakastaa ja ymmärtää. Jumalallisen äidin rakkaudesta, ilman virheitä, puutteita ja vikoja. Sen kaltainen tunne joka ravitsee sielua, joka on ravintoa kärsineelle keholle, kärsineelle mielelle.
Mutta siitä kärsimyksestä syntyy suurempi myötätunto, samankaltainen, jota sinä tunnet Äiti Maa. Enkä jaksa enää pelätä. Haluan heittää pelon pois.
En jaksa pelätä enää tyhjän päälle jäämistä, onnettomuutta ja yksinäisyyttä. Sinä olet aina kanssani, jalkojeni alla. Virratkoon voimasi minuu. Virratkoon tukesi minuun. Ole minun kanssani tässä elämässä ja sen jälkeenkin. Älä jätä minua yksin, älä jätä vaikka kaikki muut jättäisivät. Ole kanssani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti