Jos tarraat mihinkään itsesi ulkopuoliseen, tulet kärsimään. "Buddha"
Niinpä niin.
Mistä elämämme onkaan tehty?
Yrityksistä raamittaa itseämme, toisiamme ja jopa Jumalaa. Niin ironista kun se onkin, ajatellen sitä, että olemme todellisuudessa vapaita ja rajattomia. Ironista on myös tämä Jumalan raamitus, jos olemme Jumalan kaltaisia, olemme raamittomia. Mielen on lähes mahdotonta kestää tätä seikkaa, kylläkin.
Mielemme hakee turvaa raameista, tutuista ja turvallisista vanhempiemme arvomalleista, kaveripiirien, naapureiden, kouluyhteisön, työyhteisön. Haluamme olla hyväksyttyjä. Niin ja turvassa. Mutta haluammeko oikeasti olla vapaita? Ehkä pelkäämme omaa vapauttamme eniten? Ehkä pelkäämme mielemme rajattomuutta eniten?
Miksi sitten pelkäämme niin paljon? Miksi peloissamme yritämme häkittää läheisemme, lapsemme, rakastettumme? Aiheuttaen väistämättä kärsimystä itsellemme ja koko kollektiivillemme.
Miksi emme luota vapauteemme? Omaan vapauteemme, toistemme, sielumme? Miksi vaadimme kahleita hampaat irvessä?
Kävin tänään loppuunmyynnissä, joka oli täynnä materialismin maniassa olevia ihmisiä. En yleensä käy tuollaisissa paikoissa, mutta etsin joululahjoja. Ihan pieniä sellaisia, minulle riittää muistaminen ja ajatus, en piittaa materialismista.
Kauhistuin jälleen ihmisten henkistä tilaa; täysi kaaos päällä. Eräs nainen kiukutteli minut äkkiä pois peilinsä edestä, kun oli ostamassa tarjoustakkia. En jaksanut odottaa pitkää kassajonoa, poistuin paikalta.
Mikä erottaa meidät eläimestä?
Jos ajattelen koiraani, ja ihmistä, en näe montaakaan eriäväisyyttä. Koirani ei vain osaa puhua. Koira osaa eläytyä toisen tunteeseen, mitä useat ihmiset eivät edes osaa, tai viitsi tai välitä tehdä. Olen vain välillä niin kyllästynyt katsomaan raamitettuja mieliä. Vailla vapautta, vailla veljeyttä, vailla tasa-arvoa ja rakkautta.
Raamit eivät ole rakkautta. Sillä rakkaus on vapaus, uskokaa pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti